
Kumppaniblogi: Firstbeat
Kaksi syytä miksi tämä otsikon kehotus on erittäin ajankohtainen:
Kesäkuussa palaudumme heikommin, paljastaa Firstbeatin mittaustietokanta. Nukumme vähemmän ja myös vuorokaudenaikainen palautuminen jää vähäiseksi osittain juuri lyhyempien unien johdosta. Valoisat kesäillat kannustavat kukkumaan ja toisaalta aurinko herättelee aamulla jo varhain. Valo antaa aivoille ristiriitaisia viestejä, mikä johtaa korkeampiin kortisolitasoihin (stressihormoni) ja matalampiin melatoniinitasoihin (unihormoni), vaikeuttaen nukahtamista.
Kesäkuun heikon palautumisen taustalla vaikuttaa myös talven ja kevään kokonaiskuormitus ja lomanalusstressi. Heinä-elokuussa, lomakaudella voimavarat lähtevät taas elpymään ja palauttavin ajankohta sijoittuu loppukesään.

Toinen syy on, että mittarit näyttävät huonompaan suuntaan. Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -tutkimuksen mukaan suomalaisten työuupumusoireilu on lisääntynyt ja työkyky on heikentynyt lievästi. Työn voimavarat ovat edelleen kohtuullisen hyvällä tasolla, mutta kehityssuunta on laskeva. Työterveyslaitoksen mukaan huolen ja epävarmuuden vaikutuksia voidaan torjua vahvistamalla työyhteisöjen voimavaroja (TTL Tiedote 3/2026).
Jo vuosia sitten todettiin väitöstutkimuksessa, että stressin on organisaation koosta ja toimialasta riippumatta suurin henkilöihin liittyvä riski. Nyt yhdeksi johtamisen teemaksi on nostettu työkykyjohtaminen. Se on lyhyesti sanottuna, että on selvät tavoitteet ja mietitty keinot päästä niihin siten että henkilöstön jaksaminen ei vaarannu. Pitää tunnistaa riskejä ennakoivasti ja tukea henkilöstöä ennen kuin haasteet näkyvät pahoinvointina ja tuloksessa.
Työkykyä ei kuitenkaan määritä pelkästään työ. Työ on vain yksi osa kokonaiskuormitusta. Työkykyyn vaikuttavat myös uni, palautuminen, fyysinen kuormitus, elämäntilanne sekä monet työn ulkopuoliset tekijät. Keho ei erottele, mistä kuormitus syntyy – se reagoi kokonaiskuormaan.
Mitä kannattaa tehdä, että elokuussa olisi tiimi hyvässä vireessä?
Mitä paremmin organisaatio ymmärtää henkilöstönsä kuormituksen ja palautumisen tasapainoa, sitä paremmin se pystyy tukemaan kestävää suorituskykyä, työssä jaksamista ja pitkän aikavälin menestystä. Ja kun yksilö ymmärtää, että keho ei erottele kuormitusta, on mahdollista fiksuja valintoja työssä ja vapaa-ajalla. Kannattaa siis suunnitella viimeistään nyt teidän keinot tukea suorituskykyä, koska suunnittelematta ja sattumalta se ei välttämättä onnistu.
Hyvä vire edellyttää kykyä säilyttää tasapaino paineen alla. Sitä on hyvä resilienssikyky. Tämä näkyy arjessa priorisointina ja päätöksentekokykynä sekä rauhallisena ja ennakoivana toimintana paineisissa tilanteissa.
Miten pääsee sitten tasapainoon? Kun yksilö autetaan tunnistamaan omassa arjessa kuormittavat ja palauttavat hetket, on helpompi tehdä fiksuja valintoja. Mittaamalla saat parhaiten faktaa, mutta tästäkin voit poimia vinkit resilienssin kehittämiseen:
Kirjoittaja Juho Tuppurainen on Firstbeatin virallinen "tykyguru", joka on työskennellyt hyvinvoinnin globaalissa kentässä yli 20 vuotta myynnin ja liikkeenjohdon parissa. Stressinhallinnan ja suorituskyvyn intohimoisena puolestapuhujana Juho luotsaa Firstbeatin missiota muuttaa työelämää energisemmäksi ja tehokkaammaksi yksi työntekijä kerrallaan. Työn vastapainoksi Juho rentoutuu urheillen ja penkkiurheillen
Juho puhui aiheesta myös MyyntiKollektiivin Aamupalsussa 15.4.2026. Katso Resilienssi ratkaisee: näin johdat myyntiorganisaatiota, joka kestää paineen alla -tilaisuuden tallenne.